Keskikesän juhla (?)

Me käytiin viättämässä juhannusta taas tavalliseen tapaan Remun mökillä. Oli kuulkaa hirmu hyvät pöperöt seurasta puhumattakaan! Sitä mää vaan jäin miättimään, ku mää luin tualta vikiperiasta seuraavaa: "Juhannus tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla". Miten ny voi muka jo olla KESKIKESÄ ku ei se kesä oo viä ees alkanu? Valoo siä kyllä jokseenkin oli, muttei kesästä kyllä tiatookaan. Haalarit päällä sai painaa menemään että tarkeni. Onneks oli viltti mukana! Täytyis vähän vissiin päivittää tota vikiperiaa. Siä vois lukee vaikka että epätoivoisen kesänorotuksen juhla, jota viätetään epämukavissa sääoloissa. Naispalvelija kyllä käski huamauttaa, ettei se keli nyt niin ikävä ollu. Ei sentään satanu tai ollu pakkasta. 

Juhannuksen viattoon kuulu tiätty leikkimistä Remun ja Selman kanssa, tai no oikeestaan mää jätin sen leikkimisen niille. Sitte meirän täyty vahtia tota naispalvelijaa laiturilla, kun se oli mato-ongella. 

Kyllä siältä yks sintti saatiin kippoon asti ihmeteltäväks. Ei me oikein hoksattu Selman kanssa mitä sille ois pitäny tehä. Lilli kuulemma on kova onkimaan noita kaloja, mutta eihän tommoseen limaseen kalaan ny voi tarttua. Saatika laittaa nokkaa tonne vesikippoon. Hyi. Nää olis semmosia maaseutukoiran hommia. Ei hianostuneen kaupunkirinsessan juttuja ollenkaan.

Taisin jo mainita, että kylmä oli. Palelin. Sitte yritin kaivautua tonne naispalvelijan kylkeen, mutta noi kaikki muutkin lapset halus samaan läjään. Oo siä ny sitte rauhassa.

Ruakahualto onnes pelas siä mökilläkin. Saatiin syärä ulkona!

Oltiin maalla yätäkin. Palvelijat jotain kiroili, että meirän kanssa on muka mahroton nukkua samassa sängyssä koko yä. Mitennii? Lämmitetään ja tuuletetaan tehokkaasti sekä piretään möröt loitolla. Ensi möngitään peiton alle, sitte ku tulee kuuma käyrään ravistelemassa peiton ulkopualella ja kömmitään kohta takasi. Ja epäilyttäville äänille pitää murista tai haukkua. Ja uskokaa tai älkää, niin niitä siä maalla riitti. 

Saatiin me sitä sarettakin juhannuspäivänä. Täyty juasta katkarapuileen ovelle kesken aamupissojen. Sulaa pian värit pois jos saa liikaa vettä niskaan.

Unohrin viimeks kertoo! Erellisen kerran kun käytiin maalla, palvelijat vei meirät Luhalahren torille. Siä ei oikein nahkakoiralle ollu muuta miälenkiintosta ku lättykoju. Yritettiin siinä kyläläisiltä vähän kerjätä jonossa lättyä. Tekastiin mahdollisimman surkeen ja laihan näkönen olemus päälle, muttei siältä almuja paljoo putoillu. Ei eres palvelijoilta saatu maistiaista. Pyh. Torin jälkeen me piipahrettiin viä kyläpuarissa jäätelöllä. Saatiin siälä sentää nuoleskella kipot puhtaiksi. Siä puarilla oli myäs tommosia penkinlämmittimiä aitauksessa. En kyllä ymmärrä, miks ne juaksi mua karkuun. Selma niitä yritti vähän komentaakkin pysyyn paikoillaan. Ei se lammas mikä mulla täälä kotona on, juakse mua karkuun. Noi oli sitten ehkä semmosia raakataljoja. Täytys joskus päästä tutustuun viä vähän lähemmin, niin sais paremmin tutkittua sen ominaisuuksia. Jos vaikka vaihtais ton oman taljan tommoseen mopiiliin versioon.

Selma on nyt käyny kolmesti siä akilityssä. Se on kuulemma kovin nopee, mutta käy aina vähän liian kuumana. Ei se oikeen pysty keskittyyn siltä kohnottamiseltaan olennaiseen. Naispalvelijan miälestä semmonen meirän välimalli olis ihan hyvä koira tua akilityssä. Vaikka mää oon kyllä tiätty täyrellinen akilitykoira. Ei aina tarvii olla nopein tai rohkein. Riittää että voi tehrä sitä akilityä mun kanssa. Piste. Ehkä mää sitte syksyllä pääsen vauvaloman jälkeen taas kurssille!

Mää oon keskittyny tähän mun kuvun kasvattamiseen turhan hötkyilyn sijasta. Kyllä se ainakin jo vähän on kasvanu! Ny olis niinku kohta 5 tiineysviikkoo mulla takana ja vauvojen pitäis syntyä 22.7., miäspalvelijan syntymäpäivälahjaksi. Oothan sää jo muistanu varata oman vauvan?

Aurinkopulmia

Joo, tais vähän venähtää tää plokin kirjotus. Mulla on ollu sen verran kiiruita, etten oo ehtiny kirjottaan. Eikä täällä oo tapahtunukkaa kyllä mitään kovin kummallista, muistaakseni. 

On me sentään päästy käymään maalla! Lillikin oli päässy kesäkarvaan. Selmalla on vieläkin vähän ongelmia noiden antenniensa kanssa. Välillä ne on pystyssä ja välillä taas täysin lurpalla. Sitte on toi välimuato. Näppylät siltä on ny ainaki paranemaan päin, eikä uusia oo tullu tilalle. Naispalvelija aattelee, että se oli vaan joku yliherkkyysreaktio siitepölylle tai vastaavalle. Mutta nyt kun ei ainakaa uusia näppyjä oo tullu noihin korviin, niin ehkä ne taas pian on kunnolla pystyssä. Ainakin, jos Selma ei sulata niitä tua parvekeauringossa.

Mulla on ajottain ollu vähän ongelmia ton auringon kanssa. Välillä se yrittää olla mua piilossa sillai, etten muka huamais minne se porottaa. No tiätty nahkakoira haistaa kilometrin päähänki, missä se aurinkopilkku luuraa. Että tiaroks vaan aurinko, ei mun kanssa kannata mitää piiloleikkejä leikkiä. Löyrän sut kyllä!

Toinen aurinkopulma liittyy tehtävänsä unohtaviin palvelijoihin. Tässä joku aamu kun herättiin pikkusiskon toimesta aika aikasin, ei se aurinko ollu viä jaksanu nousta ylös. Parvekesohvalle ei paistanu viä yhtään (lue: siälä oli kylymä). Mun täyty si pönöttää tossa kovalla laatalla, kun siihen sentään yletty aamuiset lämpösäteet. Kun mää olin siinä aikani kykkiny ja näytin tarpeeks nyrpeeltä, tajus toi naispalvelija vihdoin tuara mun perin siihen lämpöseen. Sen jälkeen oli aika lokosaa! Mun miälestä palvelijan ensisijainen tehtävä olis hualehtia että nahkakoira saa riittävästi aurinkoa päivässä. Ni. Toinen melkein yhtä tärkee on ruaka. Se täälä onneks pelaa miltei poikkeuksetta.

Mulla on nyt ollu viikon verran aamupahoinvointia. En oo oikee tykänny syärä mun aamupalaa. Nappulatkin täytyy sylkee suusta pihalle, ku ne maistuu pahalle. Iltasin sitte on jo niin iso nälkä, että voisin syärä vaikka ison rusakon. Ehkä mää oon raskaana. Naispalvelija ei oikein osaa viä sanoo, onks mun maha yhtään pyäristyny. Mutta pian se varmaan kyllä näkyy jo selvästi päällepäin, jos niitä vauvoja mun masussa loisii. 

Toi pikkuemäntäki alkaa meitä jo kouluttaan. Ensi se näyttää mallia mitä pitää tehrä, sitte ku pitäis herkkuihin antaa lupa niin sillä meneeki vaan sormi suuhun. Ei se kuulemma osaa viä sanoo niitä taikasanoja, millä ton dentastikin saa ottaa. Ehkä se huamenna jo oppii sanomaan "vapaa". Naispalvelijan täytyis sitä kouluttaa vähän ahkerammin, ei se muuten opi. Määki opin yhressä illassa haukkumaan. 

Meille on nyt kovasti opettettu semmosta käskyä kun "pois". Sillon pitää mennä keittiöstä eteiseen. Mää haistan tässä kyllä vähän jotain palaneen käryä. Tässä samoihin aikoihin tota pikkusiskoo on nimittäin opetettu istuun syättötualissa ja vähän opetettu jo syämäänkin. Me tiätty Selman kanssa tarjouduttiin heti avuksi siinä siivoomisessa. Meille on paljon hommia kyllä jo tiarossa, kun toi pikkusisko alkaa kuulemma syämään alle kuukauren päästä itte omin pikku sormin, niin siinä saattaa jokunen ruuan murunen lattialle tipahtaa. Sitä mää en kyllä ymmärrä, että miks siinä ei sitten muka heti sais olla siivoomassa! Eikös se sotku lähe paljon helpommin jos sen siivoo heti? Tai vaikka suaraa pikkusiskon kärestä, ettei se ees ehri putoon maahan? Pikkusiskon miälestäkin mua ja Selmaa on kiva seurata siinä syättötualissa istuessa. Nyt jostain käsittämättömästä syystä mun ja Selman pitäis pysyä pois keittiöstä ruakailutoimituksen ajan ja päästään siivoon vasta sitten kun pikkusisko ja palvelijat on valmiita. En kyllä käsitä yhtään. Enkä kyllä aio nourattaa sitä sääntöö. Piste.  

Koirapuistossakin me on jouruttu käymään. Tai jos Selmalta kysytään, niin päästy käymään. Otin määkin ehkä kolme juaksuaskelta, sitte riitti. Selma siä kyllä kohnottais vaikka koko päivän, jos joku viittis sille heittää patukkaa. Kuappiakin se kaivaa aika vauhtia. Tarviikko sää apua kukkamaalle? Ajattelin alkaa vuakraan tota Selmaa puutarhahommiin urakkapalkalla. Sanotaan vaikka 2€/kuappa kukkasille ja vitosella sais jo kuapan vaikka marjapuskalle. Vuokratyäläisen välittäjänä en vastaa tyän laarusta enkä kuopan kaivajan mahdollisista vahingoista muille istutuksille. Sen lupaan, että kuappia tulee ja nopeesti. 

Seuraavat päivät viätetäänkin sitten tiiviisti vällyjen alla. Täälä alko monsuunikausi. Siitä en kommentoi enempää. Aurinko mut herättäköön seuraavalle ulkoilureissulle. Moro.

Kesästä naattimista ja sateesta kiukkuamista

Ei se kesäkuukaan kovin lupaavissa merkeissä alkanu. Torstai, kesäkuun toinen päivä, lämpöö viis astetta ja jäätävä tuuli suaraan pohjoisnavalta. Ei siinä auttanu ku kaivaa toppatakki haalarin päälle, että tarkeni. Hyi olkoon. Onneks tostakin koettelemuksesta on jo päästy yli.

Perjantaina päätin varmuuden vuaks olla ilmastolakossa. Kun naispalvelija pyysi ulos, mulla oli kaks hyvin miätittyä toimintatapaa. Ensteks yritettiin vetää korvat niin päätämyäten kun suinkin mahrollista. Se saa nahkakoiran näyttään kovin raasulta ja tällöin ihmispalvelija yleensä heltyy eikä tee mitään ikävää. Tää ei kyllä meirän palvelijoihin  koskaan tepsi, niissä on joku rakennusvirhe varmaan. Sen takia täyty ottaa käyttöön keino kaksi: piiloon. Yritin kaivautua tonne mun kopan perukoille huamaamattomasti, mutta toi mun lamppu jäi päälle niin lopulta mut tualta kaivettiin ulkoilemaan. Täytyy keksiä parempi piilo!

Piilosta tulikin miäleen yks juttu, minkä unohrin viimeks kertoo. Palvelijat meni tapansa mukaan tässä joku aika sitten perjantaina normaaliin tapaan saunaan ja tulivat siältä sitten aikanaan vilvotteleen olkkariin. Siinä vaiheessa naispalvelijasta oli kovin outoo, ettei Selmaa näy missään. Yleensä se tulee aina kuivaan palvelijoiden kintut. Naispalvelija sitten alko huutelemaan Selmaa, mutta ei näkyny rimpulaa missään. Seuraavaks naispalvelija yritti ettiä Selmaa meirän huaneesta ja kaikkien mahrollisten vilttien alta, mutta ei näkyny jälkeekään. Huutelukaan ei auttanu asiaan. Hetken naispalvelija luuli, että Selma on lähteny kylille rillutteleen. Miäspalvelija sitte jossain kohtaa hoksas avata makuuhuaneen oven. Siälä se pöljäke oli. Sen siitä saa, kun menee kiälletylle alueelle salaa. Selma oli seurannu sinne varmaa miäspalvelijaa saunatakkien hakureissulla ja jääny telkien taakse. Ihan oikein sille. Se pöljä osannu ees vinkua tai kaapia ovee, niinku mää teen jos mut teljetään jonnekki. Mää tiätty kyllä tiäsin koko ajan missä Selma on, mutta en torellakaa halunnu sitä paljastaa! Kerrankin sain vallata mun lemppari viltin ja kölliä ihanasti rauhassa ilman että kukaan häirittee. 

Lauantaina auringonpaisteen lisäks mää kokkailin miäspalvelijan kanssa vähän raatvurstia. Se on kuulkaa tarkkaa hommaa valvoo, että makkroista lähtee oikeenlainen tuaksu ja ettei ne vaan pala tua pannulla! Ruakailutilannettakin mää vahdin silmä kovana. Olisin tarjoutunu auttaan, jos miäspalvelija ei vaikka ois jaksanukkaan kaikkia makkaroita. Harmi kyllä, se söi ne kaikki. Ja mää en saanu ees maistiasita! Kyllä on taas niin väärin!

Sunnuntaina oli oikein kiva kesäpäivä! Naatittiin auringosta. Naispalvelija vaan heitti meirät tommoseen heinikkoon. Muka hiano kesäkuva tulis, kun siä poseerattais. Mää en kyllä yhtään arvosta että mun hianoja kinttuja kutittelee tommoset voiset kukkakset. Niistähän lähtee väriäkin. En halua sotkee mun jokseenkin täydellistä kahvipavun sävyistä nahkaani millää keltasella huamiovärillä.

Tää viikko alkokin sitte aika masentavalla ilmalla. Naispalvelija meirät taas väkisin raahas ulos. Selmaa viä oikein epäreilusti huijattiin jollain oravalla. Siä mitää oravia oo ku sataa. Nekin on jossain lämpösessä ja kuivassa pesässään piilossa pahaa ilmaa. Naispalvelijan mukaan ei ees satanu paljoo, mutta sade se on piänikin sare! Ja mun laskelmien mukaan, jos nahkakoiraan osuu samalla sekunnilla kolme sarepisaraa, on riittävä syy kiältäytyä ulkoilusta. Piste.

Tiistaina me päästiin maalle riakkumaan. Oltiin melki ihan koko päivä ulkona. Kyllä tuntu hyvältä ton maanantain monsuunikauren jälkeen päästä kirmailemaan.

Mun piti siinä vähän pikkusiskoakin vahtia auringon palvomisen ohella ja välillä röhnötettiin sisälläkin.

Selmalle kuuluu myös hyvää, vaikka ei sen pienet aivosolut kovasti oo kasvanu. Naispalvelija luuli että kun on kaks tyttökoiraa, niin ei satu semmosia pissavahinkoja toisten päälle. Väärässä oli. Mää tua ulkona jätin viästiä kulmakunnan uroksille, ku toi pöljäke-Selma tunki kuuppansa mun viästin alle. Arvakkaa vaan menikö mun vaivalla laatimat runot ihan hukkaan. Kuka niitä ny Selman kuupasta käy lukemassa? Ei kukaan. Nyt ne pojat ei tiärä mitä mulle kuuluu. No okei, ehkä mää olin vähän poikamaisessa asennossa kun siihen heinätupsulle kyykistyin, mutta ei ny silti Selman tarvis tunkee sitä nenäänsä joka rakoon. Pah. Sen lisäks että Selma tärvelee mun tärkeitä viästejä, se tutustu mm. kotiloetanaan (ihme kyllä, ei sentään syäny sitä) ja alotti akilitykurssin.

Musta on vähän epistä, että Selma pääsi akilityyn. Mää en kuulemma voi jatkaa sitä ny tässä lähiaikoina, ku jos oon raskaana, niin silloin en pysty siä kohta juakseen. Naispalvelijalla on viime syksyltä siitä omakohtasta kokemusta, nii ei kuulemma ees kannata kokeilla. Toisaalta, hyvä puali tässä on se että mulla on viikossa ainakin yksi kallisarvoinen tunti omaa aikaa, ilman Selmaa. 

Tää päivä lähti yhtä kankeesti liikkelle, ku kaikki muutkin päivät. Röhnötettiin Selman kanssa peiton alla autuaasti, kunnes naispalvelija tuli herättään meirät aamupalalle. Yleensä me kyllä herätään jo siihen, ku naispalvelija alkaa tekeen meirän aamupalaa ja kömmitään haukotellen omatoimisesti keittiöö kohti.

Ei kai mulla ny muuta. Hyvää viikonloppua!

Horroksessa

Eipä ne kesäkelit sitte kauaa kestäny. Ny on taas tarvinnu viimeset pari päivää kääriytyä oikeen syvälle vällyjen väliin ja pukee fleecet ulos. Tänään jopa jouduttiin käyttään sadevaatteitakin. Mää oon lakossa niin kauan, kunnes taas tarkenee ilman hepeniä tua ulkona!

Onneks horrostaa voi esimerkiks miäspalvelijan sylissä. Siinä on lämmin ja samalla saa vähän kyhnytystä. Salaa ehkä tykkäsin, vaikka en mitään myännä.

Oon mää välillä pitäny hualta myäs tosta Selman puhtaudesta. Valitettavasti tuo kuva vähän valehtelee. Mää en oo purru Selmalta tajua kankaalle, vaikka varmaan täytyis. Äskenkin se vaan huusi mulle ja näykki kinttuja, ku en suastunu sen kanssa leikkiin. Horrostaessa ei leikitä. Piste. Ainoo tilanne, ku mää herään mun horroksesta on ruakailutuakiot. Tai mahdollisuus tippuvaan ruakaan (lue: naispalvelija kokkaan jotain).

Saatiin eilen maistaa peuraa. Toi hianpiaru-Selma ei siitä tykänny. Mää söin kyllä oikein hyvällä ruakahalulla. Selma silti piti sitä lihakimpaletta hallussaan ihan vaan kiusallaan. Mää hienovarasesti yritin sille vihjata, että voisin sen kyllä uhrautua syämään. Neuvottelut ei oikein erenny ja me istuttiin meirän huaneessa lihakimpaleen molemmin pualin silmät tiiviisti palasta tuijottaen. Naispalvelija sitte tuli keskeyttään meirän neuvottelut ja tarjos Selmalle voissa paistettuna palasen samaa tavaraa. Se kelpas kyllä meirän piänelle rinsessalle. Loppu hyvin, sillä mää sain sen raa'an herkkupalasen!

Sillon ku oli viä lämmin, niin meinattiin kirjaimellisesti Selman kanssa törmätä taas tommoseen matoseen. Onneks käveltiin just sillä kohtaa kävelytiellä. Jos oltais tutkittu piannarta, niin oltais tallottu toi mato. Naispalvelija sen huamas vasta ku oltiin kohralla. Loppu lenkki me sitten spekuloitiin naispalvelijan kanssa kaikki mahdolliset seuraukset, jota olis voinu seurata ton matosen kanssa. Onnellisesta lopusta siihen että kaikki olis kuallu sen myrkkyyn. Hui kauhee. Olis se aika ikävää jos tommonen mato pääsis puremaan! Jatkossa piretään silmät entistä paremmin auki. Pirä sääkin, erityisesti jos sulla on joku piäni karva(ton) kaveri mukana!

Sillä välin kun mää oon horrostanu, Selma on panostanu mm. siivoukseen. Naispalvelija ei kyllä vielä ollu kovin vakuuttunu noista Selman siivoustaidoista, mutta äkkiäkös sitä vähän opettaa pyyhkiin hualellisemmin vaikka lattialistat! 

Meillä ei tosiaan oo tonne palvelijoitten pesään mitään asiaa muuten ku aamupissojen jälkeen. Nyt kuitenkin kovin usein siältä löytyy tommonen pieni kalju lämmin olento, kun naispalvelija käy nukuttamassa pikkusiskoa. Selma on ottanu sääntökirjan omiin pikkukäpäliinsä ja rustannu sinne vähän lakimuutoksia. Nahkakoira voi hypätä sänkyyn itse, jos palvelija on myös sängyssä eikä täten pysty estämään sänkyyn hyppäämistä. Mää en kyllä oo viälä kokeillu. Ellei lasketa sitä poikkeusta, kun imuroitiin ja menin sinne miäspalvelijan kanssa turvaan sitä kammottavaa huutavaa mööpeliä.

Ei kai mulla ny muuta tän horroksen keskeltä oo kerrottavaa. Meen takasi nukkuun. Moro!