Mää luulin että ne tossut olis jo riittäny. Mutta ei. Torstaina mulla oli vuorossa uimakoulu. Siellä oli aika kamalaa. En mää oikeen siitä uimisesta perustanu, kuten varmaan videosta huomaa. Mutta en enää kolmannella kerralla ollu ihan niin kauhuissani, kun tolla ekalla kierroksella. Eikä uittaja-tätikään joutunu mua enää ihan niin paljoo korjailemaan. Kaks kertaa täytyis vielä kestää totakin nöyryytystä. Saa nähä, tykästynkö mää ollenkaan siihen hommaan. Palvelija vaan aatteli, että olis hyvä osata uida. Kun mää tykkään kuitenki rantavedessä ainakin lutrata, niin ei tarviis sit kesällä niin paljoo jännittää, jos satun vahingossa juoksemaan vähän syvemmällekin.
Mielenosoituksena tästä nöyryytyksestä ja ehkä pienen murkkuiän puhjetessa vähitellen päälle, oon määki järjestäny palvelijoille viihdykettä:
Oon nimittäin jatkanu mun sisustusharrastusta päivisin, ja ottanu ohjelmistoon myös pienimuotoisen pissa-alustoilla askartelun. Siinähän sitten saa palvelusväki vähän touhuta kun tulevat kotiin. Niille kun ei käy tällänen hieman vaapaamuotosempi huonejärjestys. Epäsiistiksi haukkuvat. Ja mää niin isolla vaivalla tota koppaa ja painavaa mattookin siirrän. No, saan kuitenkin ihan rauhassa kuulemma sisustaa, kunhan en ala rikkomaan mitään. Pissa-alustojen rikkomista ei onneksi lasketa.
Lauantaina mää pääsin tapaamaan mun koiraserkku Carraa. Me oltais molemmat kauheesti haluttu leikkiä, muttaku tää kokoero on aika iso. Meidän palvelijat sitten yritti vähä hillitä meitä. Mua kuulemma voi sattua helposti. Tultiin me hyvin juttuun, sillon kun oltiin rauhallisesti. Ehkä ens kerralla osataan olla vielä enemmän nätisti, kun jo tunnetaan vähä paremmin.
Tossa on vielä alla jotain kuvia musta, palvelija taas yritti kauheesti saada jotain hienoja kuvia. Mutta eihän musta edes saa muunlaisia?
Mun oli ihan pakko tulla heti avautuun tänne. Oon kokenu kauheeta nöyryytystä! Lupaattehan, että ette naura? Palvelijalla nimittäin oli kovinkin hauskaa mun kustannuksellani. Oon miettiny palvelijoiden vaihtamista! Ei tällä touhulla näytä olevan rajoja. Pukemisen mää vielä kestän ja ymmärrän, mutta nyt tuli semmonen niitti, että arvon Lyytin ymmärrys loppu. Ne palvelija-penteleet kuvittelee, että mää tarviin jotkut tossut talven varalle. Nyt ne meni ja osti semmoset. Mää en tykkää sitte yhtään! Eihän tommoset kumilärpäkkeet jalassa pysty käveleen normaalisti! Kattokaa ny, kuinka vaikeeta ja outoo se oli. Mää näytän joltain mielenvikaselta rusakolta:
Niin. Ei pitäny nauraa, mutta taidat kuitenki nauraa siellä. Pyh. No, ehkä näihin sitte täytyy totutella. Palvelijat oli onneks sentää ylpeitä musta, ku mää sentää suostuin liikkuun nää tossut jalassa. Mutta nyt ne alko viä puhuun jostakin piposta ja hännän lämmittimestä. Antakaa mun kaikki kestää... Ei oo helppoo olla pieni alaston koira! Enks mää vaan vois olla sisällä lämpösessä koko talven?
Tänään mää oon jo viis kuukautta vanha ja painan 4,3kg.
Varmaa huamasitte noista kuvista, että mää sain sen lampaantaljan. Mää tykkäisin kyllä kovasti tappaa sen lampaan vielä varmuuden vuoksi uudestaan, kun se on niin ihanan karvanen. Palvelijat ei oikee tykänny siitä ideasta. Tossa videolla mää nään sen karvareukan ekaa kertaa. Nyt mää oon yöni siinä kyllä kiltisti nukkunu. Mutta tänää mää taas tapoin sitä, kun naispalevelija meni miespalvelijan kanssa kaupunkiin lounaalle, ja mää jäin kotiin muutamaks tunniks yksin. Naispalvelija jotenki mielenvikasena kuvitteli, että mää olisin täällä kiltisti mun lampaan kanssa. Pah. Piti ottaa kaikki ilo siitä irti kerrankin, kun kukaan ei ollu kieltämässä mua. En mää sitä onneks vielä pahasti tuhonnu, siistin vaan vähä epätasasia kohtia siitä. Nyt en kuulemma enää saa pitää sitä lammasta täällä mun huoneessa, kun oon yksin kotona. En ymmärrä?
Voi että ku mää oon nauttinu näistä aurinkoisista syyspäivistä! Mää jopa istuin tommosen kannon nokkaan naattimaan, kun oltiin palvelijan kanssa kävelyllä.
Mää oon keksiny myös itelleni uuden harrastuksen; sisustamisen. Oon nyt kolmena päivänä sitä touhunnut kotosalla, kun palvelusväki on töissä. Mun mielestä on vaan ollu hauskaa siirrellä vähän petien sisältöö paikasta toiseen, mutta palvelijat ei oikeen ymmärtäny mun sisustussilmää. Pah, kai mää ny saan sisustaa omassa huoneessani ihan niin paljo ku haluan? En kuitenkaa oo rikkonu mitään. Ni.
Saan kai huomenna jonku lampaan taljan mun petiin. Palvelija kyllä sano, että se vähän pelkää mitä sille taljalle käy. En ymmärrä? Mää ehkä korkeintaan sitä vähä kuovin ja kaavin, että saan aseteltua sen optimiasentoon. Noin niinku nukkumisergonomian kannalta. Ei kai se niin piänestä voi hajota?
Mää olinkin retkellä viikonloppuna! Palvelijat vei mut Aulangolle tutkimaan maisemia. Ilma oli kyllä hirmu kylmä, mutta onneks mulla oli tarpeeks vaatetta päällä niin ei tarvinnu palella. Ja paisto aurinkokin sitten iltapäivällä, se lämmitti mukavasti haalarin läpi.
Me käytiin semmosessa hirmu korkeessa näkötornissa. Naispalvelijaa alko vähän puhalluttamaan, kun se kiikutti mua sylissä sinne ylös. Mää en oikeen perustanu siitä tornista. Sen lisäks, että se oli kauheen korkeella, siellä tuuli ihan liikaa. Mää yritin laittaa pääni tassujen alle piiloon, ettei se ikävä tuuli menny mun pään sisään. Hyi. Onneks ei oltu sielä kauaa. Tornireissun jälkeen pääsin onneks kävelemään Aulankojärven ympäri.
Retkellä oli kauheen kivaa, ku mää sain juosta ihan valtoimenaan vapaana (paitti sillon, ku tuli jotain muita elollisia olentoja näköpiiriin). Pysyin hienosti palvelijoiden lähettyvillä. Eihän niitä nyt liian kauas voinu päästää, etteivät vaikka eksy tai joudu oravan syömiksi. Puolessa välissä matkaa mää sain grillata ja lämmitellä notskin ääressä. Mulle oli onneks otettu viltti mukaan, mihin sain kääriytyä lämmittelemään. Palvelija oli ostanu mulle ihan omat grillattavat, kun ei kuulemma ihmismakkara oo välttämättä mulle sitä parasta evästä. Mää olisin kyllä mielummin syöny mun possupalat ihan au naturel, vai miten se sanotaan. Raakana. Mutta ei se nuotion kautta meediumina hullumpaa ollut. Olisin voinu sitä kyllä enemmänkin syödä.
Hienosti mää jaksoin koko reissun! Palvelija sano, ettei malta odottaa ens syksyä että voitais tehdä pidempiä patikkaretkiä yhdessä. Nyt mää oon vielä sen verran pieni, ettei mun kuulemma oo hyväks liian pitkiä kävelyjä tehdä. Pah. Mää kyllä omasta mielestäni jaksaisin paljo pitemmälle ku palvelijat yhteensä.
Sunnuntaiaamuna paisto aurinko. Mutta tiiättekö, että se pirun möllykkä on nyt niin matalalla, että mää jouduin kiipeen tohon parvekesohvan selkänojalle, että ne auringonsäteet ulettu lämmittään mun haaleeksi käyvää hipiää. Ei oo helppoo mullakaan. Sisälläkin jouduin nauttiin eteisen peilin kautta heijastuvaa aurinkopilkkua, kun se oli ainoo, mihin pääsin käsiksi.
Pääsin mää sit sunnuntaina uloskin nauttimaan auringosta. Palvelijat vei mut johonkin Makkarajuoksuihin. Mää luulin, että saan siellä makkaraa, mutta ei se sitten niin ollutkaan. Makkarajuoksut oli Pirkanmaan vinttikoirakerhon järjestämä tapahtuma. Siellä oli paljon semmosia pitkänokkasia koiria. Tein mää tuttavuutta myös ison perulaisen nakun kanssa ja sitten semmosten irlannin susikoirien kanssa. Ne oli hirrmu suuria, mutta en mää niitäkään pelänny. Olisin enemmänki halunnu leikkiä muiden kanssa, mutta palvelija narun toisessa päässä ei oikee päästäny mua vauhtiin. Mun piti päästä kokeilemaan juoksuakin, mutta palvelijat ei jaksanu jäädä odottaan mun vuoroa. Siellä ei oikein aikataulutus pitäny, ja palvelijoiden piti ehtiä kauppaan ostaan ruokaa. Mutta mää seurasin kyllä aidan vierestä sitä viehettä. Kiinnostuin siitä kyllä siihen malliin, että ens kesänä palvelija lupas mut viedä juoksemaan. En malta odottaa! Se näytti hurjan hauskalta.
Sunnuntai-iltana mun piti vielä toimia laadunvalvojana. Miespalvelija kasas tommosta sängynpäätyä, niin mun piti vähän kattoo sen perään, ettei se kasaa sitä ihan miten sattuu. Mää tarkistin noi puutapit, että ne oli varmasti oikein laitettu. Sitten toki valvoin, että palat kasataan oikeinpäin ja lopputulos vastaa suunniteltua. Ei siitä olis tullu läheskään yhtä onnistunutta, jos en olis vähän ollu kattomassa perään. Ni.
Maanantaina mää olin pentupainissa. Arvakkaa, ku multa lähti siellä kaiken tohinan keskellä poskihammas irti, niin päätin ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. Siellä oli muutama semmonen kivasti valkosta karvotusta omaava pentu mun kanssa leikkimässä. No, verihän sottaa aika kivasti. Mun mielestä oli hirmu hauskaa käydä vähän maalamassa niitä kavereita punasella. Painin jälkeen ne näytti kaikki kolme sitä, että olisivat isommassakin äksidentissä ollu osallisena. Palvelija nauro niiden omistajien kanssa, että mitä ihmiset tuumaa kun Muppetista kävelee ulos verisiä koiria. Eivät taida tuoda omaa vauvaansa painimaan. Hähää.
Kattokaa ny, mitä toi palvelija meni taas ostaan mulle. Tommonen uus haalari, missä on selkäkoristeet ja kaikki. Hyvin silläkin pääsi juoksemaan rinkiä, tossa on alla siitä vähän videoo:
Ei mulla ny muuta asiaa ollu, nii hyvää loppuviikkoa kaikille!
Mää pääsinkin taas sinne maalle viime viikonloppuna. Siellä oli jotkut rapujuhlat, mistä mää en oikeen ymmärtäny mitään, kun ei annettu mitään rapua edes maistaa. No, ei se mua haitannu. Olin jo niin väsy siinä vaiheessa sieniretken jäljiltä, että nukuin kiltisti kopassa kun palvelijat seurueineen herkutteli.
Palvelijat vei mut ja Lillin taas sienimetsään. Mää keskityin lähinnä maan eri makujen maistelemiseen. Söin puolukoita ja sitten keksin ihan huippukivan jutun. Mää nimittäin leikin poroa. Voi että oli kiva repiä ja järsiä jäkälää kalliolla! Sitä lähti mukavina tupsuina irti ja se tuntu kivalta suussa. Jotain mun ny täyty keksiä viihdykkeeksi, kun ei palvelija sieniäkään löytäny. Ihan muutaman sai pussin pohjalle. Enkä mää taaskaan niitä(kään!) saanu maistaa.
Käytiin myös sänkipellolla. Palvelija halus, että Lilli pääsee toteuttaan itteensä. Lilli on erikoistunut supikoirien lisäksi myyrien kaivuuseen. Lilli yritti mulle näyttää mallia, miten sitä maata revitään suulla, jos tulee liikaa juuria eteen, ettei pysty tehokkaasti kaivamaan. En mää oikeen pystyny keskittyyn sen oppeihin, kun siitä pellosta kasvo tommosia ikävän tuntusi ja korkusia piikkejä. Ne kutitti ja raapi ikävästi mun herkkää maukkaa.
Mää tapasin maalla myös uusia koirakavereita, tai ne kaks ei mun mielestä oikeen näyttäny koirilta. Jotain virtahepoja tai merinorsuja pikemminkin. Toi musta-valkonen on Lumo. Lumo on karjalankarhukoira, ja se oli juuri tullu metsältä aamuvuorosta, kun päästiin maalle. Siks se oli jo aika väsyny ja märkä. Lumo oli kiva, vaikkakin vähän iso ja löi mua tassulla. Mutta kyllä mää sen kanssa vähän leikinkin. Illalla mää järkytyin kun palvelijan siskon englanninbulldogit tuli myös maalle kylään. En oikeen tykänny kun oli kaks tommosta isoo ja hassunnäköstä olentoo yhtäkkiä mun kimpussa. Ei ne muutako halunnu mua haistella, mutta mulle sekin oli vähän liikaa. Sitten kun niitä oli vaan yks kerralla, niin uskalsin vähän haistella ja leikkiä. Varsinki tohon Hugoon mää laitoin ulkona aikalailla vautia. Eihän se edes pysyny perässä, kun mää kirmasin täpöillä sen ympärillä. Ens kerralla varmaan tullaan jo paremmin juttuun, kun oon voinu vähän sulatella asiaa.
Kun toi syysaurinko ny viä paistaa, palvelijat vei mua kävelylle tähän meidän lähimetsään, Suolijärvelle. Siellä menee semmonen kiva luontopolku järven ympäri. Hienosti mää jaksoin koko matkan kävellä. Pääsin mää välillä kyllä kaksjalkasen kantojuhdan kyydissäkin, siellä nimittäin oli semmoset jyrkät portaan ylös ja alas korkeelta kalliolta. Niitä mää en oikeen olis päässy meneen, oon niin pieni vielä. Retken jälkeen mää viä halusin leikkiä kun päästiin kotiin, ei mua tommoset pikku kävelymatkat väsytä.
Ny mun täytyy lopettaa. Palvelija toi mulle jostain Hulluilta Päiviltä tommosen ketunraadon. Pitää sitä vielä vähän retuuttaa. Se on ihan paras, ainakin sen aikaa kun se tuntuu vielä uudelta lelulta! ;)
