Me päästiin maanantaina naispalvelijan töihin päivystyshommiin. Ette tiiäkkään kuinka rankkaa oli nukkua kopassa ja samalla kuulostella kuka tulee seuraavaks mua kattoon konttorin ikkunasta tai onks naispalvelija viä jossain lähettyvillä. Saatiin toki välillä tehrä tyäpaikkaan tupatarkastus. Lakisääteiset lounas- ja kaffeepaussit kuulu myäs ohjelmaan.
Maanantai oli tyäpäivän jälkeenkin kauheeta kiirusta. Töistä me mentiin viä suaraan Selman tikkienpoistoon. Olin siä Selman henkisenä tukena, kun se vähän syystäkin pelkää noita lääkäripaikkoja. Selman kinttu oli vielä (kop kop) kunnossa ja hyvin parantunu tähän mennessä. Sit ko lääkäristä tultiin niin käytiin nopsa kotona ennen illan akilityreenejä. Siä en kyllä viittiny juuri tehrä muuta, ku syärä nameja. Ei huvittanu. Oisin halunnu mennä sen yhen pojan kanssa vaan reffeille. Mutta ei päästetty.
Oon jo monen monta päivää uikuttanu rakkauslauluja kotona, tanssinu naispalvelijan kinttua vasten ja jättäny ulos ainakin miljoona lemmenviästiä. Ja tiiättekö. Kukaan, ei kukaan oo tullu vieläkään viämään mua lemmenlomalle. Oon jo aika epätoivonen. Ulkona katon kaihoisasti kaikkea koiraa muistuttvaa, jos siälä tulis se mun sulho vastaan, mutta turhaan. Voisko joku järkkää mulle sokkotreffit? Sellasta hupisuhdetta ettin, kun ei niitä ukkoja jaksa tossa koko aikaa kattella. Ulkonäöllä eikä koolla oo väliä. Kaikki käy. Kiitti! Ps. Palvelijoille ei sitten kerrota!
