Retkeilyä

Mää olinkin retkellä viikonloppuna! Palvelijat vei mut Aulangolle tutkimaan maisemia. Ilma oli kyllä hirmu kylmä, mutta onneks mulla oli tarpeeks vaatetta päällä niin ei tarvinnu palella. Ja paisto aurinkokin sitten iltapäivällä, se lämmitti mukavasti haalarin läpi.

Me käytiin semmosessa hirmu korkeessa näkötornissa. Naispalvelijaa alko vähän puhalluttamaan, kun se kiikutti mua sylissä sinne ylös. Mää en oikeen perustanu siitä tornista. Sen lisäks, että se oli kauheen korkeella, siellä tuuli ihan liikaa. Mää yritin laittaa pääni tassujen alle piiloon, ettei se ikävä tuuli menny mun pään sisään. Hyi. Onneks ei oltu sielä kauaa. Tornireissun jälkeen pääsin onneks kävelemään Aulankojärven ympäri.

Retkellä oli kauheen kivaa, ku mää sain juosta ihan valtoimenaan vapaana (paitti sillon, ku tuli jotain muita elollisia olentoja näköpiiriin). Pysyin hienosti palvelijoiden lähettyvillä. Eihän niitä nyt liian kauas voinu päästää, etteivät vaikka eksy tai joudu oravan syömiksi. Puolessa välissä matkaa mää sain grillata ja lämmitellä notskin ääressä. Mulle oli onneks otettu viltti mukaan, mihin sain kääriytyä lämmittelemään. Palvelija oli ostanu mulle ihan omat grillattavat, kun ei kuulemma ihmismakkara oo välttämättä mulle sitä parasta evästä. Mää olisin kyllä mielummin syöny mun possupalat ihan au naturel, vai miten se sanotaan. Raakana. Mutta ei se nuotion kautta meediumina hullumpaa ollut. Olisin voinu sitä kyllä enemmänkin syödä.

Hienosti mää jaksoin koko reissun! Palvelija sano, ettei malta odottaa ens syksyä että voitais tehdä pidempiä patikkaretkiä yhdessä. Nyt mää oon vielä sen verran pieni, ettei mun kuulemma oo hyväks liian pitkiä kävelyjä tehdä. Pah. Mää kyllä omasta mielestäni jaksaisin paljo pitemmälle ku palvelijat yhteensä.

Sunnuntaiaamuna paisto aurinko. Mutta tiiättekö, että se pirun möllykkä on nyt niin matalalla, että mää jouduin kiipeen tohon parvekesohvan selkänojalle, että ne auringonsäteet ulettu lämmittään mun haaleeksi käyvää hipiää. Ei oo helppoo mullakaan. Sisälläkin jouduin nauttiin eteisen peilin kautta heijastuvaa aurinkopilkkua, kun se oli ainoo, mihin pääsin käsiksi. 

Pääsin mää sit sunnuntaina uloskin nauttimaan auringosta. Palvelijat vei mut johonkin Makkarajuoksuihin. Mää luulin, että saan siellä makkaraa, mutta ei se sitten niin ollutkaan. Makkarajuoksut oli Pirkanmaan vinttikoirakerhon järjestämä tapahtuma. Siellä oli paljon semmosia pitkänokkasia koiria. Tein mää tuttavuutta myös ison perulaisen nakun kanssa ja sitten semmosten irlannin susikoirien kanssa. Ne oli hirrmu suuria, mutta en mää niitäkään pelänny. Olisin enemmänki halunnu leikkiä  muiden kanssa, mutta palvelija narun toisessa päässä ei oikee päästäny mua vauhtiin. Mun piti päästä kokeilemaan juoksuakin, mutta palvelijat ei jaksanu jäädä odottaan mun vuoroa. Siellä ei oikein aikataulutus pitäny, ja palvelijoiden piti ehtiä kauppaan ostaan ruokaa. Mutta mää seurasin kyllä aidan vierestä sitä viehettä. Kiinnostuin siitä kyllä siihen malliin, että ens kesänä palvelija lupas mut viedä juoksemaan. En malta odottaa! Se näytti hurjan hauskalta.

Sunnuntai-iltana mun piti vielä toimia laadunvalvojana. Miespalvelija kasas tommosta sängynpäätyä, niin mun piti vähän kattoo sen perään, ettei se kasaa sitä ihan miten sattuu. Mää tarkistin noi puutapit, että ne oli varmasti oikein laitettu. Sitten toki valvoin, että palat kasataan oikeinpäin ja lopputulos vastaa suunniteltua. Ei siitä olis tullu läheskään yhtä onnistunutta, jos en olis vähän ollu kattomassa perään. Ni.

Maanantaina mää olin pentupainissa. Arvakkaa, ku multa lähti siellä kaiken tohinan keskellä poskihammas irti, niin päätin ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. Siellä oli muutama semmonen kivasti valkosta karvotusta omaava pentu mun kanssa leikkimässä. No, verihän sottaa aika kivasti. Mun mielestä oli hirmu hauskaa käydä vähän maalamassa niitä kavereita punasella. Painin jälkeen ne näytti kaikki kolme sitä, että olisivat isommassakin äksidentissä ollu osallisena. Palvelija nauro niiden omistajien kanssa, että mitä ihmiset tuumaa kun Muppetista kävelee ulos verisiä koiria. Eivät taida tuoda omaa vauvaansa painimaan. Hähää. 

Kattokaa ny, mitä toi palvelija meni taas ostaan mulle. Tommonen uus haalari, missä on selkäkoristeet ja kaikki. Hyvin silläkin pääsi juoksemaan rinkiä, tossa on alla siitä vähän videoo:

Ei mulla ny muuta asiaa ollu, nii hyvää loppuviikkoa kaikille!