Mo! Assistentti-Selma täällä tuuraa Lyytiä. Otteko nähny sitä Lyytiä missään? Mää hukkasin sen sunnuntaina. Sen koommin ei oo näkyny. Mulla on ollu aika kova ikävä välillä. Tiiättekö, ku ei oo ketään ketä vois koko ajan kiusata tai pyytää leikkiiä, saatika turvana sillon ku palvelijat jättää mut ihan yksin. Mutta noi palvelijat kyllä sano, että Lyyti on tallessa ja tulee ihan pian takasin kotiin. Se on kuulemma jossain treffireissulla kasvattajan luona. Arvakkaa vaan, aionko mää höseltää ja kiusata Lyytiä ihan liikaa, ku se tulee takas kotiin. En tiädä, miks se ei oikein musta tykkää. Kuulemma jotain energiaa liikaa tai jotain. Minkä piäni koira sille mitään voi, jos on annettu sitä virtaa vähän isommalla jännitteellä? Lyytin virransyötössä on ollu joku oikosulku, ku se on niin ällön rauhallinen aina.
Oottakaas hetki, rappukäytävästä kuuluu meteliä. Käyn tarkistaan.
Ei siä mitään näkyny si kuitenkaan.
Nii mitä mun ny pitää täälä kertoo? Lauantaina mulla oli taas supersupersupermahtavanihana päivä, kun oltiin taas maalla. Pääsin kohnottaan taas ihan täysiä. Eiks mekin voitais muuttaa maalle? Siä olis ihan parasta asua, kun sais juasta pihalla aina ja ihan niiin paljon ku kintuista lähtee. Ja niistähän lähtee!
Tossaki se Lyyti viä on tallessa. Ootas, mää käyn taas kattoo tua parvekkeella, kun kuuluu hassuja ääniä....
..Huh. Vähän ku murahtelin, niin äänet lakkas. Mitä liä kolinaa olikin. Oon alkanu aikamoiseks kotivahdiks, ei tarvii paljo tulla outoja ääniä niin täytyy vähän palvelijoita varottaa. Ne on niin kuuroja, ettei ne semmosia epäilyttäviä juttuja kuule...
Mihin mää jäin? En muista. No nii. Sunnuntai oli se päivä ku Lyyti hukku. Lähettiin aamulla sinne kasvattajalle kylään ja en tiä mitä sille Lyytille kävi, kun se ei tullukkaan mukaan. Varmaan eksy sinne keittiön tualin jalan taakse. Siitä voiskin kuvitella jotain semmosta, se on vähän yksinkertasempi ku mää. Kotiin ku me si päästiin, nii mää vähä ihmettelin että missä se Lyyti on. En kerenny kuitenkaa kauaa miättiin, kun me lähdettiin jo kaupunkimummulle kylään. Siälä oli onneks Chili ja Carra mun seurana. Ja illalla me mentiin viä mun poikaystävälle, Remulle kylään. Pääsin määkin siis treffeille!
Kotona tää viikko on mulla menny hyvin, oon saanu paljon herkutella ja tiätty huamiookin on tullu ihan kivasti. On mun kanssa leikittykin ja ollaan opeteltu uusia temppuja. Osaan nyt sulkee laatikoita. Vähän on kuitenki ollu tylsää ilman Lyytiä. Joko se pian tulee kotiin?
Ulkonakin alkaa jo tarkeneen, joko se kesä tulee? Tänään olin ekaa kertaa nakuna lenkillä. Oli huippua, kun ei ne kamalat vaatteet kutittanu. Mutta arvakkaa oliko tylsää, ku siä lenkillä oli kolme naispalvelijan äitikaveria ja kaikilla viä vaunut mukana. Ei sinne meinannu nahkakoira enää joukkoon sopia. Mulle ei ollu yhtään kaveria sinne otettu mukaan. Matkalla nähtiin myäs piänen piäni kyyn poikanen. Naispalvelija kyllä nosti mut syliin, kun mentiin sen ohi. Kuulemma olis voinu jotain sattua jos olisin menny tekeen lähempää tuttavuutta. En ymmärrä. Piäni ja söpö mato se oli. 
Mun korvat meinas mennä vähä huanoon kuntoon, kun niihin tuli vesikellukoita ja iisoja rupia. Onneks nyt semmosella Vetramil-hunajavoiteella ne on alkanu paraneen.
Oommää oraviakin nähny, tossa kuvassa semmosta tuijotan tiiviisti. Siitä tulikin miäleen, että näkyskö takapihalla ikkunasta orava? Meen kattoon. Moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti